Remedy Entertainmentin ja Midventumin yhteistyö alkoi lyhytaikaisen lainajärjestelyn toteutuksella samaan aikaan, kun pankkikriisi nosti päätään. Toinen yhteinen rahoitusjärjestely hieman pidemmällä toteutusajalla tehtiin 2013-2014.

Vuonna 2008 Remedy Entertainmentin sopimusneuvottelut potentiaalisen kumppanin kanssa olivat hyvässä vaiheessa, kun esiin nousi tarve käyttöpääomalle. 

– Midventumiin osasimme ottaa yhteyttä, sillä heiltä oli käyty meitä jo aiemmin tapaamassa. Kun eteen tuli konkreettinen tarve rahoitusjärjestelystä, oli luontevaa pyytää heiltä asiantuntija-apua, kertoo talousjohtaja Mika Reini.

Midventumin neuvojen pohjalta ja ohjauksessa toteutettiinkin 2008-2009 lyhytaikainen, vuoden mittainen lainafasiliteettijärjestely.

Kontaktit ja verkostot omaa luokkaansa

Reini on ollut tyytyväinen tapaan, jolla Midventum on kuunnellut heidän tarpeitaan ja auttanut miettimään erilaisia ratkaisumalleja sekä esitellyt käytettävissä olevia instrumentteja ja rahoitustahoja. 

Monipuoliset kontaktit rahoittajaosapuoliin ovat Midventumin vahvuus. Ensimmäisen yhteisen casen aikana elettiin pankkikriisitunnelmissa, mikä oli haastava aika lähteä toteuttamaan tarvittavia järjestelyitä ja yhteydenottoja. Reini toteaakin Midventumilla olleen merkittävä vaikutus siihen, että tiukkana ajankohtana Remedy sai sopivat tahot mukaan ja halutun kokonaisuuden toteutumaan.

– Heillä on todella kattava ja hyvä kontaktiverkosto: he tuntevat ympäri maailmaa ihmisiä ja tahot, jotka ovat potentiaalisia lähtemään mukaan tällaisiin järjestelyihin, hän toteaa.

Rahoitusprosessin aikana remedyläisillä oli kädet savessa pelimaailman pyörteissä. Midventum veti projektia, kontaktoi eri osapuolia ja esitteli casea, piti aikataulut kurissa ja hoiti asioita eteenpäin.  

– Yhdessä valitsimme potentiaalisimmat kumppanit ja formuloimme rahoituspaketin. Midventum auttoi meitä myös materiaalien luomisessa. Saimme selkeän esitteen ja ryhdikkään presentaation, jonka avulla yrityksemme esittely potentiaalisille rahoituskumppaneille sujui tyylikkäästi.

Remedy Entertainmentsin järjestelyissä päädyttiin lopulta kolmikantasopimukseen, jossa rahoittajaosapuolena olivat pankki ja vakuutuslaitos sekä takaajana Finnvera. Reini näkee Midventumin roolin neuvonantajana olleen oleellinen.

– He kertoivat, miten kannattaa edetä ja toivat halukkaat osapuolet saman pöydän ääreen. Midventumin asiantuntemus, kokemus ja järjestelmällisyys vakuuttivat. 

Luotettava asiantuntija on helppo pyytää avuksi uudelleenkin

Remedyn toinen rahoitusjärjestely 2013-2014 toteutetiiin samalla kaavalla kuin aiempikin. Tarve ja aikataulut vieraan pääoman saamiseksi olivat kuitenkin kevyemmät: kyseessä oli kolmivuotinen fasiliteetti liiketoiminnan tueksi. Mideventum toimi jälleen neuvonantajana. 

– Olimme oppineet ensimmäisestä kerrasta paljon. Meillä oli nyt oma selkeä mielipide järjestelystä, mutta oli erittäin hyödyllistä ja järkevää käydä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja läpi Midventumin kanssa. Joitakin niistä emme olisi ymmärtäneet huomioida. Monta asiaa olisi voitu tehdä tosiaan myös itse, mutta aikaa olisi mennyt huomattavasti enemmän. Lisäksi tulokset olivat näin varmasti parempia, talousjohtaja Mika Reini arvioi kokonaisuutta.

Remedy Entertainment Ltd. on suomalainen vuonna 1995 perustettu videopelejä kehittävä yritys, joka tunnetaan muun muassa Max Payne- ja Alan Wake -peleistään. Uusin peli Quantum Break  ilmestyi huhtikuussa 2016. www.remedygames.com